Tilakäynti

 

Tilakäynti yhdessä metsäasiantuntijamme kanssa on paras tapa laittaa vireille esimerkiksi puukauppa tai metsänhoitotyöt. Uudelle metsänomistajalle tilakäynti on myös oiva tapa tutustua omaan palstaan ja kysyä mieltä askarruttavista asioista ammattilaiselta.

Maksuttomalla tilakäynnillä metsäasiantuntijamme kertoo näkemyksensä metsän tarjoamista mahdollisuuksista ja Metsä Groupin palveluista, joiden avulla metsänomistaja voi toteuttaa omat tavoitteensa.

Tilakäynti kannattaa tehdä muutaman vuoden välein, jotta metsään ei ehdi kertyä hoito- tai hakkuurästejä.

Tilakäynnin päätteeksi teemme esityksen metsässä tarvittavista toimenpiteistä sekä arvion niistä kertyvistä tuloista ja menoista. Näiden tietojen pohjalta metsänomistajan on helppo tehdä metsäänsä koskevia päätöksiä.

Jos olet Metsäliitto Osuuskunnan jäsen, siirry Metsäverkko-palveluun tekemään tarjouspyyntö.

Metsäverkko.fi

Perustiedot

KOHDE

Kaikki metsätilat, joilla metsänomistaja on kiinnostunut parantamaan metsänsä tuottoa Metsä Groupin tarjoamien palveluiden avulla.

HYÖTY

Metsänomistaja saa kokeneen metsäasiantuntijamme näkemyksen metsän nykytilasta ja sen tarvitsemista toimenpiteistä. Tilakäynnin jälkeen metsänomistajalla on tarvittavat tiedot päätöksenteon tueksi ja jatkotoimenpiteistä sopiminen onnistuu vaivattomasti.

TYÖN KESTO

Riippuu metsätilasta

HINTA

Ilmainen

Palvelukuvaus

​Tilakäynti on helppo laittaa vireille milloin vain ottamalla yhteyttä metsäasiantuntijaamme. Maksuton tilakäynti ei sido metsänomistajaa tilaukseen.

Tilakäynnillä

  • Keskustelemme metsänomistajan tavoitteista ja toiveista metsän suhteen.
  • Kartoitamme yhdessä metsänomistajan kanssa palstan nykytilan ja metsän tarvitsemat hoito- ja hakkuutoimenpiteet tai keskitymme tiettyyn kuvioon, jossa toimenpiteet ovat ajankohtaisia.
  • Teemme esityksen mahdollisista toimenpiteistä tulo- ja menoarvioineen.
  • Teemme tarvittaessa suunnitelman töistä, toteutamme ne laadukkaasti sekä huolehdimme tarvittavista viranomaisilmoituksista. 

Tilakäynnin jälkeen metsänomistajalla on selkeä kokonaiskuva metsän nykytilasta. Metsänomistaja tuntee metsän hakkuumahdollisuudet ja hoitotarpeet sekä Metsä Groupin tarjoamat palvelut.

 
 

Jos olet Metsäliitto Osuuskunnan jäsen, siirry Metsäverkko-palveluun tekemään tarjouspyyntö.

Tai kysy lisää asiakaspalvelustamme:

0107770

Asiakaspalvelijamme palvelevat arkisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 10-16. Palvelemme myös Facebookissa ja Twitterissä

Hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %) kotimaan lanka- ja matkapuhelimesta.

Kysy lisää palvelusta

Metsänomistaja, neuvontaa ja lisätietoja palveluistamme saat myös soittamalla MetsäSoitto-numeroon arkisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 10-16.

0107770

Palvelemme myös Facebookissa ja Twitterissä

Löydä asiantuntija

Hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %) kotimaan lanka- ja matkapuhelimesta.

Suosittelemme myös

Metsäsuunnitelma

Metsäsuunnitelma

Metsäsuunnitelma on oman metsän käsikirja, joka helpottaa metsässä tehtävien töiden suunnittelua ja toteutusta sekä yhteydenpitoa Metsä Groupin metsäasiantuntijan kanssa.

Metsäpalstan perushuolto

Metsäpalstan perushuolto

Metsäpalstan perushuollon jälkeen kiireelliset hoito- ja hakkuutyöt on toteutettu laadukkaasti ja tulevien vuosien tarpeet on kartoitettu. Metsänomistaja voi nauttia metsänsä tuotosta huoletta.