Values guide Metsä Group's operations 
 

Lannoituksella lisäpotkua metsän kasvuun ja hiilen sidontaan

Hyvään metsänhoitoon kuuluu monta vaihetta, mutta lannoitus on niistä nopein metsänomistajan käytössä oleva tapa lisätä metsän kasvua ja hiilensidontaa. Lannoituksen aiheuttama kasvunlisäys sitoo – lannoitteen valmistuksesta, kuljetuksesta ja levityksestä aiheutuneet päästöt vähennettynä – noin 10 tonnia hiilidioksidia hehtaarille. Silloin reilun hehtaarin lannoituksella aikaansaatu hiilensidonta vastaa keskimäärin yhden suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Ravinnepuutos näkyy neulasissa

Kivennäismaiden lannoitukset ovat yleensä kasvatuslannoituksia. Niissä maastoon levitetään typpilannoitetta, jolla pyritään korjaamaan puuston kasvua rajoittavaa typen puutetta.

Lannoituksen jälkeen puuston neulasisto elpyy, neulasten määrä kasvaa ja pituus lisääntyy. Tehokkaamman yhteyttämiskoneiston ansiosta puun kasvu paranee. Kasvunlisäys voi kangasmaiden kasvatuslannoituksissa olla parhaimmillaan 30 prosenttia lannoittamattomaan kohteeseen verrattuna.

Lannoitustulokseen vaikuttavat metsän sijainti, maan viljavuus ja puuston kunto. Kasvatuslannoituksissa metsänomistaja voi odottaa 2–3 kuution hehtaarikohtaista, vuotuista lisäkasvua lannoituksen vaikutusajalle. Yhteensä kasvunlisäys on luokkaa 13–25 kuutiota hehtaarille. Lannoitus on kannattava investointi myös taloudellisesta näkökulmasta. Kohteesta riippuen metsänomistaja voi saada siitä 10–20 % tuoton.

Lisää tukkia, lyhyempi kiertoaika

Parhaita kasvatuslannoituskohteita ovat varttuneet, kuivahkojen kankaiden mäntyvaltaiset ja tuoreiden kankaiden kuusi- tai mäntyvaltaiset kasvatusmetsät. Myös osa lehtomaisten kankaiden kuusikoista sopii lannoitukseen.

Kannattavinta lannoitus on 40–60-vuotiaissa metsissä, jotka 10–20 vuoden kuluttua ovat päätehakkuuiässä. Lannoituksen ansiosta kasvu lisääntyy, ja kuidun siirtyminen tukkipuuksi nopeutuu. Päätehakkuussa saadaan sitten enemmän ja arvokkaampaa puuta. Lannoitetussa metsässä seuraava hakkuu voi aikaistua jopa kuudella vuodella lannoittamattomaan verrattuna.

”Höttöpuuta” ei tarvitse pelätä

Harvennettu, hyväkuntoinen metsä hyötyy kasvatuslannoituksesta eniten, mutta harvennusta ja kasvatuslannoitusta ei kannata ajoittaa samalle vuodelle. Harvennuksen jälkeen etenkin tuulelle aroilla paikoilla on hyvä antaa latvusten ja juuriston vahvistua pari, kolme vuotta ennen lannoitusta.

Juurikäävän vaivaamia, ylitiheässä kasvaneita tai hyvin vanhoja metsiä ei kannata lannoittaa. Lannoituksella ei myöskään tehdä oksaisista ’räkämännyistä’ pylväitä, vaan huonolaatuisissa kohteissa kasvun lisäys on kuitupuuta.

Lannoitusta on joskus kritisoitu väittämällä, että sen aiheuttama lisäkasvu saa metsät kasvamaan sahatavaraksi kelpaamatonta ”höttöpuuta”, mutta pelko on aiheeton. Tutkimusten mukaan lannoituksen vaikutus puun tiheyteen on vain muutamia prosentteja.

Vesistöt ja pohjavesi otetaan huomioon

Metsiä lannoitettiin vilkkaasti vielä 1970-luvulla, mutta sen jälkeen lannoitusinnostus laantui, osin lannoituksista aiheutuneiden vesistövaikutusten takia. 2000-luvulla määrät ovat alkaneet taas nousta.

Nykyiset lannoitushankkeet toteutetaan ympäristöä kunnioittaen. Esimerkiksi vesistöjen varsille jätetään 20–50 metrin levyiset suojakaistat, ja metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät elinympäristöt rajataan lannoituksen ulkopuolelle. Vedenhankinnan kannalta tärkeillä pohjavesialueilla ei käytetä muita lannoitteita kuin puhdasta puutuhkaa.

Metsän virkistyskäyttöä, kuten marjastusta tai sienestystä, lannoitus ei estä. Suotuisissa olosuhteissa marjasadot lisääntyvät, mikä saattaa houkutella alueelle metsäkanalintuja.

Kuvat: Forest Vital