​Lehdot – metsäluontoa runsaimmillaan

Values guide Metsä Group's operations 
 
Lehtoja on Suomen metsäpinta-alasta vain noin prosentti. Samalla uhanalaisista metsälajeistamme noin puolet on ensisijaiselta elinympäristöltään lehtolajeja.Talousmetsälehtojen luonnonhoidon keinoin on mahdollista edistää lehtolajiston säilymistä ja näin monipuolistaa niin metsälajistoa kuin maisemaakin. Lehdot antavat mahdollisuuden kurkistaa jääkauden jälkeiseen aikaan, noin 8 000 vuoden taakse, jolloin nykyisen Suomen alueella alkoi koivun ja männyn valtakausien jälkeen rehevien lehtometsien vaihe. 
Metsät kasvoivat männyn, koivun, lepän ja haavan ohella jaloja lehtipuita kuten tammea, lehmusta, jalavaa ja pähkinäpensasta selvästi niiden nykyistä levinneisyysaluetta pohjoisempana. Lehtojen kukoistuskausi päättyi ilmaston viilenemisen myötä. Viimeisten 2 000–3 000 vuoden aikana metsämme ovat luontaisen kehityskulun kautta muuttuneet havupuuvaltaisemmiksi. 
Kun ihminen alkoi raivata maata, päätyi suuri osa siihen saakka säilyneistä lehdoista viljelykäyttöön.
Tältä aikakaudelta säilyi pääosin pieniä, raivaamisen ja kulkemisen kannalta vaikeita lehtokohteita, ja nykyisin lehtojen osuus Suomen metsäalasta on vain noin prosentin luokkaa.

Pohjoisen monimuotoisuuden huippua 


Olennainen ero kangasmetsään verrattuna on se, että lehdon maaperä on vilkkaan hajotustoiminnan 
ansiosta runsasravinteista lehtomultaa, mikä luo edellytykset runsaan kasvilajiston esiintymiselle.
Lehtokasvillisuuden korkeasta perustuotannosta riittää puolestaan energiaa laajalle ravintoverkolle: runsaslajinen puusto, pensaat ja pintakasvillisuus ylläpitävät korkeaa sieni ja hyönteislajiston 
monimuotoisuutta.Lehdot ovatkin ympäristöään selvästi rehevämpää, kerrostunutta ja runsaslajista metsää. Suurin osa lehdoista sijaitsee eteläisimpien rannikkoseutujen ja eteläisimmän saariston muodostamalla hemiboreaalisella vyöhykkeellä ja lehtokeskusten alueella. Lehtokeskuksia esiintyy Etelä-Hämeestä aina Kittilän korkeudelle kalkkikiven tai muiden emäksisten kivilajien esiintymiä mukaillen.
Vaikka lehdot esiintyvät yleensä pienialaisina, voi lehtokeskusten alueella tavata suuriakin lehtoja. Lehtokeskusten lajistolla on alueellisia erityispiirteitä, mikä lisää lehtolajiston monipuolisuutta ja toisaalta rajoittuneisuutta tiettyyn maantieteeseen. Esimerkiksi Keski-Karjalan lehtokeskuksessa esiintyy kaakkoista lehtolajistoa edustavaa lehtoukonhattua, jota ei muualla Suomessa tavata.
Lajistollisesti merkittävimpiä lehtokohteita eri kasvillisuusvyöhykkeillä on suojeltu lehtojensuojeluohjelmassa, johon kuuluu 436 lehtoaluetta, pinta-alaltaan noin 5 300 hehtaaria. 
Lehtoja suojellaan myös METSO-ohjelman avulla.

Talousmetsälehtojen hoitoa WWF:n kanssa


Talousmetsälehdoissa tehtävien hakkuiden yhteydessä voidaan säästää tai lisätä monimuotoisuuden kannalta merkittäviä lehdon rakennepiirteitä ja näin edistää lehtolajiston elinolosuhteita luonnontilaisia lehtoja paljon laajemmalla pintaalalla. Lehtoja hoidetaan vaalimalla kerroksellisuutta, suosimalla jaloja 
ja muita lehtipuita, poistamalla kuusta ja lisäämällä lahopuumäärää. Lahopuu onkin yksi tärkeä lehtolajiston monimuotoisuutta kasvattava tekijä.
Metsä Group ja WWF Suomi ovat yhteistyössä järjestäneet metsätoimihenkilöille koulutusta talousmetsälehtojen käsittelystä.Samassa yhteydessä on käyty läpi paahderinteiden hoitoa. 
Osana projektia Metsä Group on toteuttanut ohjeistuksen mukaisia luonnonhoidollisia hakkuita ja 
näin edistänyt lehto- ja paahderinnelajiston elinoloja puuntuotannon ohella.

Sertifioiduista metsistä 


METSÄLAIN turvaamia lehtokohteita ovat ympäröivästä metsästä selvästi erottuvat tuoreet, kosteat 
ja kuivat lehtolaikut, joiden ominaispiirteisiin lukeutuvat lehtomullan ohella vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus. Luonnonsuojelulain nojalla 
on lehtojen luontotyypeistä suojeltu jalopuumetsät ja pähkinäpensaslehdot. Suomen PEFC-metsäsertifiointikriteerit laajentavat lehtojen käsittelyyn liittyviä rajoituksia niin kutsuttujen talousmetsälehtojen suuntaan niin, että lehtipuuvaltaisissa lehdoissa on säilytettävä niiden tärkein ominaispiirre eli mielellään useasta puulajista koostunut lehtipuuvaltainen puusto. Näin ollen talousmetsälehdon kasvatushakkuussa on huolehdittava siitä, että lehtipuiden osuus jäävän 
puuston tilavuudesta on ylipuolet.