Nykyaikainen metsänhoito suosii sekametsää

Values guide Metsä Group's operations 
 

Suomen luontainen puulajisto koostuu verrattain pienestä joukosta lajeja. Tämä ominaispiirre on perua maantieteellisestä sijainnista sekä maastoa, kasvillisuutta ja eläimistöä muokanneista jääkausista.

Synkän kuusimetsän kenttäkerros on kuin kellari. Puhutaan kellari-ilmaston muodostumisesta, kun tuuheat kuuset varjostavat kenttäkerrosta, jossa on niin hämärää, ettei siellä välttämättä kasvakaan juuri mitään. Ruskeat havunneulaset peittävät maanpintaa jo muutaman sentin paksuudelta kertoen hajotustoiminnan hitaudesta. Miksi näin? Neulasten mukanaan tuoma tiiviys ja happamuus sekä puiden aikaansaama pimeys ja jopa kuumana kesäpäivänä säilyvä viileys ovat tehneet tehtävänsä.

Tilanne olisi toinen, jos joukossa kasvaisi myös edes muutamia lehtipuita, jotka vaikuttaisivat selvästi valo- ja lämpöolosuhteisiin maan tasalla ja tuottaisivat vuosittain neulasia paljon helpommin hajoavaa lehtikariketta. Olosuhteet hajottajien tehokkaalle toiminnalle olisivat heti suotuisammat ja ravinteet kiertäisivät tehokkaammin. Tällaista maalaisjärjellä ymmärrettävää havaintoa tukee myös tiede: lehtipuuosuuden on tutkimuksissa osoitettu lisäävän metsän tuottavuutta.

Luontaisesti vähän puulajeja

Pensasmaiset lajit mukaan lukien Suomessa esiintyy luontaisesti kaikkiaan noin 30 puulajia, joista suurin osa on lehtipuita. Kuitenkin, kun katsotaan maailmanlaajuisesti Suomen kanssa samoilla leveysasteilla sijaitsevia metsiä, Fennoskandia eroaa Aasian ja Pohjois-Amerikan metsistä pienemmällä puulajimäärällä. Metsää muodostavista havupuista meillä viihtyvät vain mänty ja kuusi, kun taas Kanadassa havupuiden lukumäärä kasvaa kuuteen ja Siperiassa jopa kahdeksaan.

Vaikka metsänviljelyssä käytetään meillä lähinnä vain kolmea puulajia, kuusta, mäntyä ja rauduskoivua, yhden puulajin metsiköiden tavoittelu ei ole nykypäivää metsänkasvatuksen saati monimuotoisuuden näkökulmasta. Työlästäkin se olisi, sillä varsinaisen viljeltävän puulajin joukkoon syntyy useimmilla kasvupaikoilla runsaasti muiden puulajien taimia. Vaikka taimikkoa hoidetaan, ei tavoitteena ole poistaa kaikkea luontaisesti kasvanutta puustoa: kehittymiskelpoisimpien taimien ympäriltä poistetaan niiden kasvua haittaavat puut, loput jätetään täydentämään taimikkoa.

Yhden puulajin metsiköt kuitenkin kuuluvat suomalaiseen maisemaan. Esimerkkinä mänty, joka esiintyy luontaisesti puhtaina mäntymetsinä, kun kasvupaikka on siihen soveltuva.

Sekapuustolla voi hallita riskejä

Taimikkovaiheessa lehtipuusekoituksen kasvattaminen havupuuntaimien joukossa ei aina ole täysin ongelmatonta. Nopeakasvuiset lehtipuut voivat piiskata lähellä kasvavat havupuun taimet epämuodostuneiksi. Lisäksi männyn ja runsaan haavanvesakon esiintyminen samassa taimikossa kasvattaa männynversosurman riskiä. Näistäkin syistä haapa olisi parempi jättää säästöpuuksi kuin kaataa, jos haavan ennalta kaulaaminen ei tule kyseeseen.

Toisaalta taas eri puulajien sekoitus auttaa taistelemaan metsätuhoja, kuten tauteja, myrskyjä ja hirveä vastaan. Tutkimusten mukaan sekametsät ovat kestävämpiä myös ilmastonmuutosta vastaan kuin yhden puulajin metsiköt.

Vierasperäisten tulokaslajien käyttöä ei kuitenkaan suositella edes ilmastonmuutokseen varautumisen takia, vaan suositellaan käyttämään edelleen metsänuudistamisessa kasvupaikalle soveltuvia, kotoperäisiä puulajeja.

 

 

Neljä viidestä puusta on syntynyt luontaisesti

Yhden puulajin metsät kuuluvat Suomen luontaiseen metsikkörakenteeseen, mutta esimerkiksi kuusen kasvatussuosituksissa pyritään metsänomistajan tavoitteista riippuen säilyttämään 10–30 prosentin lehtipuuosuus.

Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) on arvioitu puustotunnuksia 1920-luvulta saakka. Inventointitulosten mukaan kaikkien puulajien tilavuus on kasvanut, mutta niiden keskinäinen suhde on säilynyt yllättävän samana: mäntyä oli niin ensimmäisessä 1920-luvun kuin vuonna 2013 päättyneessäkin inventoinnissa noin puolet koko puuston tilavuudesta, kuusta noin 30 prosenttia ja lehtipuita noin 20 prosenttia (katso taulukko).

Vaikka metsä nykyisin uudistetaan useimmiten kylväen ja istuttaen, on luontaisesti syntyneitä puita suomalaismetsissä tällä hetkellä selvästi enemmän kuin viljeltyjä. Tämä käy ilmi valtakunnan metsien inventoinnin arvioista, joiden pohjana on otantaan perustuva laskelma kaikkien niin kutsuttujen koepuiden arvioidusta syntytavasta.

Koepuina on mitattu yli rinnankorkeuden eli vähintään 1,35 metrin pituisia puita, ja tulosten pohjalta on todettu vähintään neljän puun viidestä syntyneen luontaisesti. Tämän perusteella on turha pelko, että Suomen metsät kasvaisivat jatkossa ainoastaan istutettuja puita. Olemme kuitenkin tekemisissä elävän luonnon kanssa, jota voimme yrittää ohjata toivomaamme suuntaan istuttamalla ja hoitamalla samalla, kun luonto tekee samaa omilla resursseillaan. Lopputuloksessa on kaikille jotain – monimuotoisuutta sanan kaikissa merkityksissä.

Sertifioiduista metsistä

Suomen PEFC-metsäsertifiointi edellyttää, että metsänuudistamisessa käytetään Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvia puulajeja. Muiden puulajien käyttö hyväksytään erityistapauksissa, kuten puisto- ja taajamametsiköiden perustaminen, joulukuusten kasvatus ja havujen tuotanto, maiseman hoidon tai kulttuuriympäristön säilymisen vuoksi istutetut metsiköt ja puut sekä hybridihaavan viljely.

Siperianlehtikuusi rinnastetaan PEFC-sertifioinnin vaatimuksissa Suomen luontaiseen lajistoon kuuluviin puulajeihin.

Lisäksi sertifiointi edellyttää, että metsänviljelyssä ei käytetä muuntogeenistä siemen- tai taimiainesta.