​Talousmetsän luonnonhoito

 
 

Monimuotoinen metsä on vaalimisen arvoinen rikkaus

Suomen metsäpinta-alasta valtaosa luokitellaan talousmetsäksi, josta eri tasoin suojeltujen metsien osuus on 13 prosenttia. Näistä valtaosa on tiukasti suojeltuja. Vaikka suojelualueet ja -ohjelmat ovat maailman mittakaavassa kattavia, myös talousmetsillä on tärkeä rooli monimuotoisuuden turvaamisessa.

 
Suurin osa Suomen metsälajistosta tulee hyvin toimeen normaalissa talousmetsässä, jossa ihmisen vaikutus näkyy selkeästi, mutta toisaalta myös pyrkimys jäljitellä luontoa ja sen prosesseja. Kenties tärkein jäljiteltävä asia ovat puulajit. Kun käytetään kotimaisia, kasvupaikalle soveltuvia puulajeja, taataan jatkumo niistä riippuville lajeille eikä anneta jalansijaa lajeille, jotka eivät luontoomme kuulu.

 
Useimmiten pyritään useamman puulajin sekoitukseen, vaikka metsänviljelyssä käytettäisiin vain yhtä puulajia. Muita puulajeja tulee luontaisen uudistumisen kautta, ja niiden säästäminen sopivassa suhteessa on suositeltavaa jo metsän parhaan kasvun takaamiseksi. Joillekin kasvupaikoille,
kuten kuiville mäntykankaille, on kuitenkin luontaisinta juuri yhden puulajin metsä.​

Arvokkaat rakennepiirteet tärkeitä

Suomalainen metsä on lajikirjoltaan varsin pieni, kun sitä verrataan lajikirjoltaan runsaaksi tunnettuihin trooppisiin sademetsiin, joissa jo yksittäisen puulajin tunnistaminen voi olla lähes mahdottomuus niiden suuren määrän vuoksi. On arvioitu, että Amazonin sademetsässä pelkkiä puulajeja on 16 000. Meidän pohjoisessa ilmastossamme metsien koko lajimäärä nisäkkäistä näkinpartaisleviin jää reiluun 20 000 lajiin. Tosin viime vuosina on perusteellisen tutkimuksen tuloksena löydetty niin Suomelle kuin tieteellekin uusia lajeja.

 
Mahdollisimman monimuotoisena säilyäkseen metsälajistomme kaipaa tiettyjä luonnonmetsän elementtejä, joita on pyritty lisäämään talousmetsissä. Niitä kutsutaan metsän arvokkaiksi rakennepiirteiksi. Arvokkaista elinympäristöistä nämä poikkeavat siinä, että kyse ei ole niinkään tietynlaisesta kohteesta, kuten puronvarresta tai kalliojyrkänteestä, vaan paikasta riippumattomasta ominaisuudesta. Hiiltynyt puu, kuollut puu, vanhat puuyksilöt, lehtipuusekoitus ja puuston kerroksellisuus ovat niille erikoistuneiden lajien kannalta merkityksellisiä ja siksi muodostuneet käsitteeksi arvokas rakennepiirre.
 
 
 
 

Mistä lajien uhanalaisuus johtuu?

Uhanalaisarvioinnit ovat hyvä työkalu tarkasteltaessa Suomen lajiston suojelun tarpeita ja niiden säilymiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Uhanalaisuus tarkoittaa riskiä hävitä lajistosta tulevaisuudessa. Sitä arvioidaan kannanvaihtelujen ja populaatiokoon perusteella.

 
Osa lajeista on uhanalaisia siksi, että ne ovat Suomessa luontaisen levinneisyysalueensa reunalla. Toisilla taas on hyvin tiukat vaatimukset elinympäristölleen, ja menestyäkseen ne vaatisivat kalkkipitoisen maaperän tai säännöllisen metsäpalon. On niitäkin, jotka ovat kärsineet metsien talousmetsäkäytöstä ja sen seurauksena vähentyneestä lahopuusta. Siksi lahopuu on keskeisessä roolissa luonnonhoidossa.

Luonnonhoito kehittyy tietämyksen myötä

Kun tarkastellaan taaksepäin, talousmetsien luonnonhoito näyttäisi edenneen harppauksin, jotka alkoivat 1990-luvulla metsäsertifioinnin kynnyksellä ja jatkuivat myöhemmin esimerkiksi Metso​-ohjelman myötä. Toki luonto on aikaisemminkin otettu huomioon, mutta noin 20 vuotta sitten luonnonhoito tuli laajempaan tietoisuuteen.

 
Näkyvin merkki luonnonhoidosta ovat olleet säästöpuut, joiden avulla voikin tarkastella luonnonhoidon kehitystä ja tuloksellisuutta. Säästöpuiden puulajia, määrää ja asettelua on täsmennetty hyödyttämään metsäluontoa parhaalla mahdollisella tavalla. Sen sijaan, että uudistusalalla näkisi yksittäisiä mäntyjä sinne tänne jätettynä taipumassa tuulen mukana, näkee erikokoisista ja -lajisista puista koostuvia säästöpuuryhmiä paitsi luontoa, myös maisemaa hyödyttävinä saarekkeina. Säästöpuiden tuomat hyödyt ovat olleet jo havaittavissa lajien uhanalaisarvioinnin tulosten paranemisena.

 
Vaikka olemme edistyksellisiä luonnonhoidossa, aina löytyy kehitettävää, jotta luonnon monimuotoisuuden säilyminen saadaan varmistettua. Puunkäyttömme lisääntyessä noudatamme
jo opittuja, tutkimustietoon pohjautuvia käytäntöjä luonnonhoidossa. Myös seuraava luonnonhoito-harppaus on vähintäänkin ponnistusvaiheessa, sillä usealla taholla aloitellaan uusia luonnon​hoidon kehittämiseen tähtääviä hankkeita.​